tiistai 13. maaliskuuta 2012

Tukholma!


 Huh! Tultiin takas meidän ristelyltä Tukholmaan! Mukava reissu kaiken kaikkiaan. Matkaan lähti allekirjoittaneen lisäksi Mikali ja Heidi. Heidi oli saanut jostain sellaisen risteily lahjakortin jolla pääsi päivän risteilylle vitosella, joten pakkohan se oli lähtä! ^^ Otettiin tosin tämä vähän isompi huone että mahdutaan vaunujen kanssa sisään, ja siitä piti maksaa 30 egeä, mutta kannatti. Vaunut mahtu olemaan hytissä heidin sängyn alla, mikali itseasiassa nukku alku yön vaunuissa rauhoittumis vaikeuksien takia. :D Viking linen Gabriella on varusteltu hyvin lapsiperheitä ajatellen. Juuri nämä suuremmat hytit, lasten leikkihuone, pallomeri ja hyvin varusteltu hoitohuone helpotti matkan tekoa kummasti. Laivalta sai panttia vastaan matkarattaat, joten ei tarvinnut isojen vaunujen kanssa toikkaroida ahtaissa käytävissä. 

Luulen että koska laivalla ei ollut mitään clubia tai vastaavaa, yksi tanssipaikka vain rauhoitti, enkä minä ainakaannähnyt ensimmäistäkään humalaista häirikköä. Tosin ensimmäisenä yönä oletettavasti naapuri huoneessa soitettiin musiikkia melko lujalla, mutta sekin onneksi loppu jonkun ajan kuluttua.  




Sitten maanantai aamuna rantauduttiin Tukholmaan
ja piheinä ei alettu maksamaan 6 euroa bussista vaan otettiin apostolin kyyti keskustaan. Ilma oli mitä mahtavin, Aurinkoa, arvaisin että asteita oli 10-15, kirkas taivas,  ainoa miinus oli varsinkin tuossa rannassa tuivertanut tuuli. Siinä kävellessä löydettiin vanhan kaupungin puolelta Vegetaarinen ravintola,  johon poikettiin aamukahville ja mikalin aamupuuron syöntiin. Kahvi ja vapaa valintainen piiraspala  55 kruunua. Itseasiassa tähän samaan ravinteliin tultiin myös syömään myöhemmin päivällä. Kasvisbuffet, oikeen namia ja maha tuli varmasti täyteen! ^^ Tuo vanha kaupunki on niin kaunis kaikkine pikku kujineen ja erillaisine taloineen. Miksi ei enää rakenneta tällä tällä tavalla? Miksi vierekkäisten talojen pitäisi olla saman näköisiä?




















 No niin, sitten vyöryttiin mahat täynnä takaisin laivalle päin. Tietenkin pysähdellen siellä ja täällä, kuvaamassa tuolla ja mikali töpsytteli välillä minne sattuu. Onneksi ei ollut kiire. Mikalille lähti mukaan sellainen punainen pehmo hevonen. Vaikuttaisi olevan mieleinen!














Matkalla bongattiin vielä hyvin oudon näköinen patsas (?) jos joku tietää mitä tuo yrittää esittää niin mielellään kuultaisi. Minusta se näyttää vain epäilyttävältä, tosin jos katsoo sivuttain se voisi olla pää. Silmä ja korva hieman oudon mallisessa päässä. Ehdotuksia?







Laivan lähtiessä  meniin kannelle katsomaan ja paistattelemaan päivää. Mikali juoksenteli aivan onnessaan kun kannella oli pieniä lätäköitä. Ah sitä riemua kun tuollainen 1,5 vuotias jäpikkä pääsee läiskyttelemään mielin määrin! Kannelta sai myös hyvin kauniita kuvia, taivas oli kauniin sininen, muutama pilven hattara vain ja                                                             auringon paiste! 





















Sitten vielä muutama kuva Mikalin leikeistä! ^^ 





Home sweet home! 
Kiva käydä, mutta myös kiva palata! 
Parin päivän päästä sitten ouluun! <3 

ps. Käytiin tänään iltapäivästä vielä neuvolassa, ja mikali on nyt 83 cm ja 11 kiloa! <3 

1 kommentti:

  1. hihi... tuossa yhessä kuvassa on selvästikin pimpura ja lapsi justiin syntymässä :D
    Sanoo taideasiantuntijaUlla :)

    VastaaPoista