lauantai 28. tammikuuta 2012

Voi mitkä synttärit! ^^


Aamu alko sillä että herättiin 8 aikaan, ja hyvin riepästi vaatteet kasaan ja kassi valmiiksi ja jonnan kanssa kuntosalille. Oli ihan kiva käydä, vaikka tuo aamu urheilu ei ehkä olekkaan mua varten, mutta kivasti tunnin huhkimisen ja saunan jälkeen tulee energiaa sitten koko päiväksi. 
Sitten iltapäivällä oli pikku Mike Juniorin 1-vuotis synttärit ja johan oli vilskettä! Huh! 
Aluks ei meinattu päästä ollenkaan lähtemään ku mesh meni suihkuun siinä vaiheessa ku muut oottaa jo vaatteet päällä. No onneksi bileet oli afrikkalaiset niin ei ne muutkaan ollut ajoissa, ja ei se alkanu ohjelmakaan enneku noin vajaa 2 tuntia myöhässä. :D 
Aika käsitteenä on ihan erillainen siellä ku se on täällä. "juhlat alkaa kello 2" tuntuu tarkoittavan ettei ne nyt ainakaan vielä 2 ala, mutta joskus sen jälkeen. :D Vilskettä riitti ihan kiitettävästi, lapsia tuli joka oven avaukselle lisää, ja musiikki raiku! Ruoka oli tosi hyvää, riisiä, jonkinlainen tomaatti liha kastike, salaattia ja tietenkin synttäri kakku! Koko porukasta tunsin alta 10 henkeä, mutta ihan hyvin se meni, ainahan sitä saa uusia tuttavuuksia ku vaan muistaa avata suunsa. :) Kivaa oli kaikin puolin.


Mio yrittää kalastella pulloa, mutta just oli käsi liian lyhyt.


Ihan päivän sankari ite! :) 
Juniorikin on kasvanut niin kamalan paljon. 




Kakusta en saanut ku takaa kuvan ku asetuin vähän huonosti, mutta se on kivan näkönen tältäkin suunnalta! :)



Voi mikä ilme! Hedelmä sose maistu niin hyvältä.

Mikali vähän säikky väen paljoutta ja meteliä. Alkuun varsinkin oli hyvin äitin poika, helmoista ei uskaltanu mihinkään lähtä, mutta sitten jossain vaiheessa jo uskalsi tepastella siinä parin metrin säteellä äitistä. 





2 kommenttia:

  1. Miksi mulla ei oo koskaan ollu näin hienoja synttäreitä? :D Melko epäreilua, kun yksvuotiaalla on grandemmat bileet. Mutta kyllä se siitä.

    On ollu aivan sairaan kiva lukea näitä sun kuulumisia, vaikken ole onnistunutkaan patistamaan itseäni kommentoimaan. Yritetään sitäkin nyt viimein.

    Musta tuntuu että tiedän muitakin, joille "juhlat alkaa kahdelta" tarkoittaa niiden alkavan joskus sitten, kun peilin edessä on tullut tanssittua tunti ylimääräistä. Tarkoitan pikkusiskoasi, kyllä. :D

    Tuntuuko muuten, että sun oma useampikansallinen kotitausta olis auttanu tottumaan noihin kulttuurieroihin? Kun ei ne näytä sua ainakaan pelottavan. Vai näkyykö kulttuurierot edes erityisemmin teidän arjessa? :)

    Hum-hum.
    Mulla ei nyt näytä olevan mitään tämän järkevämpää sanomista, mutta yritän koota itseni sitten vaikka seuraavaksi kerraksi. Kaikkea hyvää hei (uuh, kuulostan vanhalta) teille kaikille!
    Sano terveisiä! :3
    -Emma

    VastaaPoista
  2. Saa tänne kommentoida useemminkin, kiva tietää että joku lukee meidänkin kuulumisia. :)

    Jaa-a, kyllähän kulttuurierot jossain näkyy, mutta ei ne minusta niin kauheasti poikkea ihan normaalista ihmisten eroavaisuudesta. Tai onko se sitten juuri sitä että tämmöisen kanssa on koko elämänsä eläny, joten se ei yllätä eikä ihmetytä. :)

    Sohvi on juuri tuollainen! :D hälle juhlat alkaa sitten ku hän on valmis, ei sillon ku sinne on kutsuttu. :D

    Kaikkea hyvää sinne pohjoseenkin! :)
    Ja saa täällä tulla käymään! ^^

    VastaaPoista