torstai 18. elokuuta 2011

Värjäilyä pitkästä aikaa

Otinpa sitten pitkästä aikaa rojektiksi värjätä vähän lankaa! ^^ 

Oikeestaan kaikki lähti siitä ku tuossa meidän citymarketissa on valkoista lankaa halvalla, mutta ei sitä nyt aina jaksa valkoista vaan kutoa! :D joten, kaivoin esille isän vuosia sitten tuodut "kool-aid" jauheet ja eiku hommiin! 





No siinä se nyt ois, valmiiksi sidottu lanka vyyhti ja Lemon-Lime Kool-aid pussukat, kolme kappaletta, ja kattilallinen vettä. :) 




Siinä menee lanka väri liemeen. Liemi oli tosi tumman vihreetä, kerkesin jo vähän säikähtää, mutta ei se sitten ihan nuin äkäseksi jäänyt. 






Keittämisen alussa oli viemä näin tumma tuo liemi ja nuin vaalee lanka.












Mutta mu keittäminen on ohi, liemi on melkeen puhdasta, ja lanka saanut väriä. 













No niin, kaikkein hauskin vaihe, eli sidontojen aukaisu, ja lopputuloksen näkeminen. :) 

Ihan kiva, vaikka itte sanonki.




























Ja tässä valmis lanka kerittynä. :) 
Laitan kuvia kunhan oon saanut jotain siitä tehtyä. :) 






Siinä on mun Kool-aid varasto. :) 
Vielä saa muutaman kerän värjätä ennenku loppuu kesken. :) 

Tätä pitäs harrastaa useemmin, hyvin hauskaa hommaa! :)

3 kommenttia:

  1. Ompa kivannäköstä. Mistä noita värejä saa? Terveisin amatööri :D

    VastaaPoista
  2. no tuota, jotku netti kaupat myy, ja ihan yllätykseksi löysin tänään citymarketin hyllyltä yhen purkin, mutta ainoastaan mansikka, joten siitä ei tuu ku pinkkiä... :D mutta mulle on isä tuonut usa:sta näitä... siellä näitä myydään elintarvikkeina, vaikka ne on mun mielestä kyllä melkosta myrkkyä, että itte en jois... :D jos haluut kokeilla, niin voin myydä sulle muutaman pussukan kaveri hintaan... :)

    VastaaPoista
  3. Vautsi, miten ihanan värinen! <3

    Sinulla on suloinen poika. <3
    Tuolla ekassa postauksessa synnärillä otetussa kuvassa on aivan ihana pikkukäärö ja nyt jo sellainen pieni hurmuri. :)

    VastaaPoista