lauantai 2. elokuuta 2014

1,2,3 kuuluuko?

Hei kaikki! Onpa ollut taas pitkä hiljainen jakso täällä blogissa. On ollut niin paljon hommia että eihän sitä jokapaikkaan ehdi. :) Mutta nyt on hyvä aika päivitellä kuulumisia.
Eli, Mikalihan on kohta 4 vuotias pojan jässikkä joka osaa ja haluaa jo hyvin paljon! Viime vuosi tarhassa meni kaikin puolin oikein hyvin ja toisten lasten seura on tehny hyvää. Tarha aloitetaan taas maanantaina ja mikali on odottanut jo kovin että pääsee kertomaan kesä asioita kavereille. :) Minun oma työtilanne näyttää aika toivottomalta mutta jospa sitä jotain löytäis tai keksis. Hyvää loppu kesän alkua kaikille,  yritän aktivoitua blogin pitämisessä taas vuoden hiljais elon jälkeen.  :)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Rikollista toimintaa

Kyllä on rikollinen olo! Koko päivä on mennyt rahan teossa...

Ja nyt ennenku kukkaan soittaa poliisille, selvennetään että kyseessä on leikkiraha tolle pikku miehelle. :D Se rakastaa kauppaleikkejä, ja tähän asti se on aina ensin tuonut jotain tavaraa ja sanonut että "tässä on rahaa" ja sitten tuonut ostettavan asian ja sanonut että "maksa", mutta nyt sitten päätin tekasta mikalille ihan omat rahat että saa ostaa ja maksaa ihan oikeilla rahoilla. :D 

Rupesin siis piirtämään ja kysyin että mikä kuva laitetaan keskelle, mikali tuumi pitkän tovin "hmmmm,hmmmm,hmmmmm... Sammakko!" joten nyt meillä on siis sammakkorahaa. :D 

Rahat on piirretty perus kopiopaperille, tulostettu monta samallaista, väritetty puuväreillä ja kontaktoitu kaks paperia toisiinsa. Huomattiin että tarve oli myös lompakolle, joten tekastiin sitten sellainenkin. Mies itse valitsi kauniin sinisen paperin josta taittelemalla ja kontaktoimalla tuli lompakko johon hänen rahat nyt kätevästi mahtuu mukaan. ;)

Poika on ihan innoissaan, ostaa, maksaa, laskee mielellään montako rahaa se nyt olikaan jos auto maksaa 4 rahaa... ^^ ihana! tätä pitäs tehdä useamminkin, pienellä vaivalla saa pojalle kivaa tekemistä! 





Huomenna olis pikku miehellä ensimmäinen tarhapäivä! :O Äitiä jännittää varmasti paljon enemmän kuin poikaa mutta jospa se hyvin menis! En taida uskaltaa kovin kauas vielä... täältä polkasee tarvittaessa parissa minuutissa tarhalle jos tulee hirveä hätä. Huh! jänskättää! 

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Säilöntää

Käytiin perjantaina iso mummulassa puolukka metässä vaikka tiedettiinkin ettei siellä varmaan kauheesti ole marjoja tänä vuonna. Ja niinhän siinä kävi kuin oli epäiltykin, tavallisilla paikoilla ei ollut yhtään mutta pitkän tarpomisen jälkeen löydettiin lämpäre jossa oli jonkun verran marjoja. Siitä sellanen puoli sankollista poimittiin ja ei sinne kyllä montaa marjaa jäänyt. Kyllä nämä meille täksi talveksi riittää, mutta olis toivonut enemmän että ois saanut mehua, mutta jospa ens vuonna onnistais paremmin. Mikali ei aluksi oikeen viihtynyt metsässä, on reppanalla joko liian lyhyet jalat tai mättäät upotti liikaa, mutta hankalan näköistä tuo köpöttely oli. Sitten kun pääsi syömään marjoja ja keräämään keppejä yms niin sitten olikin jo hauskempaa. :) 




Lauantaina oli sitten operaatio "Kurpitsa!" 
Äitin kasvatuksen tulokset tuntuu aina olevan enemmän tai vähemmän massiivisia ja niin tälläkin kertaa, siinä on kuvakin vaatimattomasta vajaan 2 kilon viipaleesta (on muuten jo kuorittu ja kaikki) ja näitä oli joku 8 kappaletta... :D 8 kilosta tehtiin hilloa, ensimmäinen erä maustettiin vanilijalla,sitruunalla ja kaardemummalla. Toiseen satsiin vaihdettiin kaardemumman tilalle kaneli. Molemmista tuli tosi maukkaita! ^^ Minä sain vielä kotiin suunnattoman säkin joten olen jatkanut tämänkin päivän samalla teemalla. Ensin lounaaksi uunikurpitsaa possukastikkeella ja keitetyillä kasviksilla ja päivällisellä kurpitsa pihvejä, salaattia ja kananmunia. Mitähän sitä huomenna laittais? kurpitsarisottoa? :D 

  
 
 

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kyläilyä ja uusia taitoja!

Käytiin tänään kyläilemässä minun kummitytön ja mikalin kummitädin luona.:) ja kivaa oli, lapsoset viihty yhdessä, vaikka ei ne vielä yhdessä osaa leikkiä. Mentiin pyörällä, pitää vielä pyöräillä ku on hyvät ilmat, kohtahan se on tämä kesä taas ohi.

Ja sitten, rumpujen pärinää, mikali on oppinut täysin kuivaksi! Äiti on ylpeä pojasta! Vahinkoja sattuu enää niin harvoin että sellasia enää lasketa!  Ihanaa, vaippa rumba on ohi vihdoin! ♥